En oikeesti voi uskoa et kello on jo melkein viisi. o.o
Tänä aamuna, mä en mennyt kouluun, niin helkkarin kova päänsärky oli, ja muutenkin sain yöllä nukuttua ehkä 1-2 tuntia.
Varmaan syy siihen miksi en saanut nukuttua, oli, että...
No, mun kissa Matti, karkas taas kerran ulos noin klo: 22:30
Me mentiin sitten kaikki talon asukkaat ulos ettimään sitä (asutaan rivitalossa). Noin 6 henkilöä. Myös veljeni tyttöystävä lähti mukaan etsimään, se vierailee täällä tämän viikon, tuli perjantaina tänne Kolarista. Kyllä vain, Kolarista :DD
Me etittiin Mattia jottain 30 minuuttia, siinä yksin etsiessäni ehdin jo miettiä ja ajatella kaikkea kamalaa mitä Matille olis voinu sattua D: No, silti, miun äitini löysi Matin hiiviskelemässä meidän omassa pihassa, ja saiki sen sitten kiinni täysin ehjänä c:
Me siiis (lähinnä vaan minä) ulkoilutetaan Mattia valjaissa, ei mitään isoa reittiä olla ehditty tekemään.
Matti on noin vuoden, tai vuoden ja 2-3 kuukauden ikänen musta, melko arka kissa :3 minun rakkaani <3
noniin, sitten, kun se saatiin kottii, menin suoraan nukkumaan, kello oli jtn 23:00, ja olin tosi väsynyt.
Yritin nukkua, mutta uni taisi tulla vasta klo 04 jtn.. Ja herätys olikin kuudelta aamulla. Päänsärky oli tosi kova, joten oli pakko jäädä kotiin nukkumaan.. NO, sitten heräsin jossai.. öää 14:20 jottai.. Olisin päässy koulusta just kahden aikaan.
Nousin sängystä ehkä tuntia myöhemmin, menin väsyneesti alas, ja huomasin että veljeni ja hänen tyttöystävänsä oli tehnyt illalla jottai semmosia pikkusia kanan broilerin siipiä, jottai koipia, nuijia, semmosia vähän tulisempia, ja hunajapaistettuja. No tiätty miä otin kaikki loput, jotain 5 kappaletta :D Ravitseva aamupala, 5 kappaletta rasvaista kananpalaa.
katoin samalla teeveestä Tarzania, Matti sohvalla miun vieressä nukkumassa (se ei tee sitä usein).
Nyt sitten, ehkä puoli tuntia sitten, lampsin ylös ihmetellen miten kello voi olla niin paljon, vaiks vaikuttaa et se olis jottai 08-10 aamulla |D Jaja silmät menee väkisinki kieroon näitte lasien takana XD olihan se aika vaikeeta lukea Tarzanin suomennoksia silmät kierossa >.>
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti